maanantai 28. joulukuuta 2015

#132. Taas meillä on lunta!

Toissa päivänä tänne satoi vähän lunta ja eilenkin se oli vielä maassa, ja kaiken lisäksi aurinkokin paistoi! Mentiin Edin kanssa läheiselle pellolla ottamaan muutamat kuvat. Edwin oli tosi innoissaan ja se juoksi edestakaisin jatkuvasti. :')
Nutellasta en tällä kertaa ehtinyt ottaa kuvia, koska kameran akku ja päivän valo loppuivat kesken, ensi kerralla sitten!

Toivotaan nyt, että lunta tulisi vaikka hieman enemmänkin ja se pysyisi.
Sanokaapa taas mielipidettä kuvista! :)





lauantai 26. joulukuuta 2015

#131. Joululahjoja!

Nyt on sitten joulukalenteri päättynyt ja jouluaatto mennyt. Lahjat ollaan avattu ja niihin tämä postaus liittyykin. Itse sain paljon kaikkea. Nostetaan esiin vaikka 3D susitaulut ja maalaussiveltimet sekä hiilipiirrustussetti.

Mitäs muuten piditte joulukalenteristani? Mielestäni se onnistui hyvin tänä vuonna. Viimeiseen postaukseen olisin voinut hieman enemmän panostaa, muuten kaikki postaukset tulivat ajallaan ja aiheet olivat mielestäni erilaisia ja monipuolisia. Kaikin puolin tämän vuoden joulukalenteri jäi mieleeni hyvänä muistona. :)

Kanitkin saivat paljon kaikkea. Isältäni vaaleanpunaisen fleecen, jossa on valkoisia palloja, äitini oli tilannut netistä kaneille leluja, sekä itse käytin lahjakorttini uuteen ruokakippoon ja herkkuihin!
Lelut ovat ainakin olleet kanieni mieleen! Lelut ovat saaneet kärsiä kunnolla. :D

Tämä vuosi meni kyllä todella nopeasti, vastahan jouluaatto 2014 oli!!
Alla on vielä kuvia joistakin lahjoista. :)


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Luukku #23. Kuusenoksia kaneille?

Nyt näin joulun alla moni onkin varmasti ajatellut lahjoittaa kanilleen palan joulukuusta, eikö?
Vai onko tämä kanisi ensimmäinen joulu ja pohdit, voiko kanille antaa kuusenoksia? Jos on, tästä postauksesta saat vastauksen!

Kuusenoksia voi antaa kaneille huoletta, sehän on sama asia kuin antaisit minkä tahansa puun oksan. Havunneulasia kani osaa varoa, ja yleensä itse olen valinnut mahdollisimmat havuttoman oksan.  En tiedä itsekään miksi, ehkä pelkään kanin satuttavan itsensä siihen. :D

Annan kuusenoksan yleensä olla jouluaaton ja sen jälkeen otan sen pois, muuten se tiputtaa kaikki neulaset häkkiin ja niitä onkin sitten kiva keräillä pois.

Kuusenoksan syömisen jälkeen kanin virtsa voi olla punertava, tämä on täysin harmitonta ja normaalia. Kuusenoksa sisältää värjäävää ainetta.

Siispä, antakaa vain pupukaverillenne pala joulukuusta!! :)

tiistai 22. joulukuuta 2015

Luukku #22. Lumeton on maa

Varoitan heti alkuun kuvien paljoudesta!! 

Tänään (19.12), kun otin kuvat ja kirjoitin postauksen valmiiksi, alkoi siis meidän joululomamme ja aurinkokin päätti sen kunniaksi esiintyä pitkästä aikaa! Kerrankin olin itsekin siis aikaisin kotona ja pääsin kuvaamaan kaneja.

Nutellasta tuli paljon enemmän ja ne onnistuivat mielestäni paremmin, Edwinistäkin oli kuitenkin muutamat ihan hyvätkin kuvat. Siirrytään kuvien pariin! :D
















maanantai 21. joulukuuta 2015

Luukku #21. Missä vaiheessa on liikaa?

Tänään luukusta aukeaa joulukalenterin mielipidepostaus. Otsikko "Missä vaiheessa on liikaa?" viittaa lähinnä kanin kanssa harrastamiseen. Milloin kani ei enää pidä kyseisestä lajista? Kuinka se ilmoittaa sen? Kannattaako heti lopettaa kokonaan? Näihin kysymyksiin pyrin antamaan vastaukset postauksen ohella. Vastaukset eivät ehkä tule suoraan, mutta niihin liittyviä lauseita kyllä löytyy.

Kanien kanssa harrastaminen on hauskaa kanin ja ihmisen mielestä. Sijoitukset, ja estekisoissa klassauspisteiden saaminen, ovat plussaa. Niiden saaminen tuottaa hyvän tunteen sinulle. Estekisoissa klassaudutaan vaikeampiin luokkiin. Entä, jos kanista ei olekaan vaikeampiin luokkiin? Se ei luota itseensä eikä pidä siitä enää samalla tavalla kuin ennen.
Omalla kohdallani Edwin viittaa hieman yllä oleviin lauseisiin. Se ei vain ole menettänyt innostustaan, pienet esteet juostaan yhä innoissaan. Edwinillä tämä on lähinnä itseensä luottamisen puutetta, jonka saa vain treenaamalla pois. Treenin on oltava kuitenkin pienillä esteillä, vähän kerralla.

Yleensä kani ilmaisee itseään melko selvästi. Se puskee esteistä läpi tai ei tahdo liikkua. Jotkin kanit ovat niin miellyttämishaluisia, että yrittävät, vaikkeivät oikeasti haluaisikaan. Kania ei saisi siis pakottaa, sitäkin täytyy kuunnella, vaikkei se sanoin puhukaan.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Luukku #20. Suunitelmat vuodelle 2016!

Viime vuonna en tainnut asettaa minkäänlaisia tavoitteita tulevaisuuden varalle, paitsi ihan pienesti. Niinpä niitä ei tietenkään voida puida läpi. :D
Ajattelin kuitenkin asettaa leppoisat tavoitteet tulevalle vuodelle!

1. Estekisoissa eteenpäin!
Nutellan kanssa olisi ulkokisojen aikaan tarkoitus yrittää kerätä klassauksia kv:n luokista, ja mikäli mahdollista klassautua vaikeampiin luokkiin! Edin kanssa otetaan iha chillisti, jos se ei halua hyppiä kv:ta, niin sitten se ei hypi. Ulkopuoliseksi voimme mennä vielä helppoon, niitä se hyppii innolla!

2. Parit petteilyt
Pet- näyttelyissäkin olisi mukava onnistua taas käymään. Ainakin parissa, jotka voisivat olla vaikka estekisojen yhteydessä! Silloin se on aina niin helppoa, paitsi jos kani on esteillä ja petissä. Noh, kyllä se silloinkin aina on onnistunut, itse vain kuvittelen, että joku menisi vikaan ja vuoro menisi ohi. x)

3. Terveenä pysyminen
Tämä on tää perus. Tottakai jokainen toivoo kaninsa pysyvän terveenä, niin kuin minäkin! Mun kaneilla ei onneksi olekaan ikinä ollut melkeinpä mitään. Ei mitään vakavaa, eikä mitään vähemmänkään vakavaa.

Tavoitteet ovat todella yleisiä, muttei meillä mitään ihmeempää mainitsemisen arvoista edes ole. Tietenkin yhdessäoloa mahdollisimman paljon!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Luukku #19. Arvonnan tulokset!

Ensiksikin, kiitos kaikille osallistujille, oli hauska pitää arvonta pitkästä aikaa! Sopivan ajan tullessa järjestän taas jonkinlaisen arvonnan varmasti. :)

Arvonnassa voittajia oli vain yksi tällä kertaa. Palkinto on suht pieni, joululahja vain, joka mahtui kivasti kirjekuoreen. Palkinnon kerron voittajalle sähköpostilla. Voittajan on siis vastattava kahdessa vuorokaudessa, tai arvon voittajan uudestaan. Palkinto ei varmaankaan ehdi jouluksi, mutta ei sen varmaankaan väliä.
Tällä kertaa leikkasin arpalipukkeet saman kokoisiksi, etten vain voi tunnistaa yhtäkään lappua! 

Nyt, kun olen taktisesti jaaritellut mielestäni tarpeeksi, voin kai paljastaa voittajan.
Ja voittaja tällä kertaa on...
Origamikurki

Onnea minulta ja kaneilta!! :)

perjantai 18. joulukuuta 2015

Luukku #18. Ensimmäinen aktiivinen vuosi

Tämän vuoden kisailut olivat kisailtu jo marraskuussa, Lemmikkimessut jäivät meidän viimeisiksi. Tämä vuosi oli meille ensimmäinen aktiivinen kisavuosi. Mitä se meille antoikaan? Vuonna 2014 kävin serkkuni kanien kanssa muutamissa estekisoissa, mutta tämä oli ensimmäinen aktiivinen vuosi. :')
Vuoden aikana opin paljon kaneistani esteillä, Nutellaa en osannut alkuun ohjata ollenkaan, mutta nyt se on jo todella helppoa. Edwininkin kanssa olen vuoden mittaa löytänyt sen sopivan tavan ohjata kania. Opin myös paljon estekisojen säännöistä. Alkuunsa en tiennyt muuta kuin perusasiat.
Vuodessa saimme kaikki myös rutiinia kisaamiseen, seuraavana vuonna pyritään vähintään yhtä moniin kisoihin kuin tänä vuonna. Tänä vuonna tulikin vietettyä jopa kuusitoista päivää estekisojen merkeissä!
Tutustuin estekisojen kautta moniin ystäviini. Parhaimmat kaverini koostuvatkin, muutamaa lukuun ottamatta, "kanikavereista". Kaikki ovat todella ihania persoonia ja on ollut ilo saada tutustua heihin! Olisi ilman heitä jäänyt Edwinin petteilytkin Palojoen kisojen ohella välistä. ;)

Estekisat ovat sellainen asia, joihin haluaisi palata lähes aina takaisin. Odotankin jo innolla seuraavaa kisavuotta! Vaikkakin sisäkisoissa tuskin käymme talvella, mutta eiköhän huhti-toukokuussa jo ulkokisojakin ala olemaan!
 Siispä kiitokset kaikille tästä kisavuodesta!!

torstai 17. joulukuuta 2015

Luukku #17. Meidän päivämme #2.

Kai odotatte jo innolla joulua?! Eihän siihen ole enää kuin hetki. ;)

Tämän blogin toinen Meidän päivämme - video on nyt julkaistu.
Video on tehty todella paljon erilailla kuin ensimmäinen meidän päivämme, eikä tässä ole muuta musiikkia kuin tuo alkumusiikki juttu. Sanokaa ihmeessä, kumpi tapa oli parempi!

Tästä tulee täysin kuvaton postaus, mikä häiritsee minua syvästi, yritän kuitenkin elää sen kanssa! :'D




keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Luukku #16. Päivä kanien kertomana

Moikka!
Tästä päivästä mä, eli Nutella-Prinsessa, sain luvan kertoa. Korvataan mun omistajan väritön teksti tässä postauksessa.

Aamulla mun palvelija heräs ihan liian aikasin. Mutta ei se mua haitannu, aloin heti juoksemaan ympyrää ja herättämään huomiota. Hoputin vähän mun lemmikkiä. Ensin se siirsi mun jonkun ihmelaatikon takaisin mun tielle. Suoraan heinien eteen! En tajua tätä käytäntöä, niinpä heitän sen aina pois. Sitten omistaja siirsi vielä Edinkin laatikon paikoilleen ja vihdoinkin anto meille ruokaa! Sitten se laitto vielä heinää ja lähti. Se on aina kauheen kauan poissa, on siis aikaa riehua!

Kun Vera tuli jostakin ihmeen koulusta, hän täytti meiän heinät ja päästi Edin vapaaksi. Epäreilua. Sitten palvelijamme teki joitain omia juttuja. Laittoi Edin takaisin häkkiin ja päästi vihdoinkin mut juoksentelemaan! Ja taas teki "omia juttuja".

Tänään saimme häkkeihimme myös kumpikin uusia virikkeitä! Ne olivat tosi kivoja, testailu on vielä kesken. Illalla saimme myös iltaruokaa, ja heinäkorimme laitettiin täyteen. Sitten valot sammuivatkin. Siispä moikka! :)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Luukku #15. Kuulumisia!

En ole nyt joulukalenterin takia ehtinyt toteuttaa yhtäkään kuulumispostausta, joten tässä sellainen nyt tulisi!

Eli meille kuuluu kokonaisuudessa hyvää. Oon ite ollut vähän kipeenä ja ilmat on ollu tositosi huonoja niin ei olla oikeen ehitty tekeen mitään erikoista. Ulkona ollaan ihan vähän aikaa käyty, ilman kameraa tosin. Kanit on saanu sitten sen edestä olla mun huoneessa juoksentelemassa. Eihän se tietenkään riitä, mutta parempi kuin ei mitään. Kanit on saanu testata vähän erilaisia leluja tässä lähiaikoina!

Olin viime viikonlopun Ronjalla ilman kaneja, joten ei siitä sen enempää. En ole kuitenkaan saanut otettua yhtään uusia kuvia. Tässä lähipäivinä voisin kuitenkin yrittää. Ehkä viikonloppuna, kun valoa riittää eikä koulu vie sitä kokonaan. :D 

Mulla alkaa kanssa joululoma ihan just, koeviikko takana ja kaikkee. Nyt senkin puolesta riittää sitten enemmän aikaa kaneille ja blogille! :)

Saataispa kunnolla lunta tänne taas. Alhaalla pari kuvaa viime talvelta, tuo lumi kyllä kelpaisi!!

maanantai 14. joulukuuta 2015

Luukku #14. Joululahjatoivelistamme!

Vielä on aikaa osallistua arvontaan!!
-------------------

Joulu häämöttää edessäpäin yhä lähempänä ja lähempänä. Monien joululahjat ovat varmasti jo hankittu, ainakin toivottavasti. Me päätimme kuitenkin listata vielä joululahjatoiveistamme! Siis me kanit. Toivottavasti Vera kurkkaa vielä näitä ja voi täydentää lahjaamme. ;)

NUTELLA
- Paaaljon herkkuja!
- Oma aktivointipallo, en halua jakaa sitä aina Edwinin kanssa! 
- Uuden värinen becobowl olisi cool! 
- Fleecejä! Eri värisiä, kaiken värisiä. Paljon.
- Uusi pahvilaatikko.
- Virikkeitä, kiitos!

EDWIN
- Niitä mun lempiherkkuja, ja kuivattuja porkkanoita ja omenia! 
- Sininen juomapullo, sininen kun on lempivärini.
- Fleecejä myös tänne, kävisikös?
- Virikkeitä, varsinkin heiteltäviä.
- RUOKAA

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Luukku #13. Kanieni päivittäinen liikunta

Kanit tarvitsevat paljon aktiviteetteja ja ne ovat liikkeessä paljon. Millä eri tavoin meidän kanimme siis liikkuvatkaan? Noh, siitä aion kertoa teille tässä luukussa.

Kanini pääsevät joka päivä jaloittelemaan huoneeseeni, yleensä noin pariksi tunniksi, riippuen kuinka paljon olen kotona. Kaikki aika ei kuitenkaan kulu liikkumiseen, aikaa kuluu myös syömiseen ja nukkumiseen.
Tämän lisäksi vien kanejani ulos. Edwiniä vapaana ja Nutellaa valjaissa. Ulos meneminen riippuu kuitenkin todella paljon säästä. Nyt viime aikoina ei ole ollut kummoisia ulkoilusäitä. Tällöin myös otan lähes kaikki kuvani. Kameraani onkin tallentunut jo paljon erilaisia kuvia erilaisista maisemista ja säistä.
Ulkona ollessamme liikkumiseemme kuuluu myös estehyppy. Toisinaan otan esteet esiin ja hypytän kaneja, hyvän mielen mukaan.

Miten sinun kanisi liikkuvat? :)

lauantai 12. joulukuuta 2015

Luukku #12. Kanien hampaat?

Kuten varmasti moni tietää, kanien hampaat kasvavat läpi sen elämän. Tämän takia kanien hampaista on myös pidettävä huolta, ne eivät saa olla liian pitkät tai lyhyet. Hampaiden pituuden voit tarkastaa helposti laittamalla kanin selälteen syliisi ja nostamalla varovasti etusormella ja peukalolla kanin huulia ylöspäin, jolloin hampaat tulevat näkyville. Oikeanlainen purenta, ja oikean pituiset hampaat, näyttävät samalta kuin alla olevassa kuvassa. Etuhampaiden pitäisi siis laskeutua alahampaiden päälle.


Kanille täytyy antaa pureskeltavaa, jotta hampaat kuluisivat sopivasti. Pelkästään jo heinä kuluttaa hyvin hampaita. Heinän lisäksi esimerkiksi puun oksat ovat hyviä kuluttamaan hampaita, kun kani järsii sen pintaa.

Liian lyhyiden tai pitkien hampaiden lisäksi kanin hampaita voivat vaivata myös hammaspiikit, nämä yleensä vanhemman puoleisilla kaneilla. Hammaspiikkejä et voi itse nähdä, koska ne ovat poskihampaissa, joita ei näy muualla kuin eläinlääkärissä. Hammaspiikit voivat oireilla esimerkiksi leuan kaljuuntumisena tai ruokahaluttomuutena. Tällöin täytyy mennä eläinlääkärille, missä hammaspiikit otetaan pois. Hammaspiikit voivat aina myös uusiutua.

Hampaiden ollessa kunnossa, myös kani on iloinen! :)

perjantai 11. joulukuuta 2015

Luukku #11. Näyttelyihin valmistautuminen

Tästä aiheesta tein taas pikkuisen videon. Vaihtelun vuoksi otin kynsienleikkuupupuksi Nutellan, Edwin on näkynyt videoissa aika paljon. Videossa siis näytän, miten juuri minä valmistaudun näyttelyihin. Kerron siitä myös hieman tekstin muodossa.

Minä siis katson hampaat ja turkin. Leikkaan myös kynnet ja pesen tassut, mikäli ne pesua tarvitsevat. Boxit laitan myös kuntoon. Siivoan vanhat pois, laitan tarvittaessa uuden pyyhkeen. Uutta heinää ja vettä ja yleensä yhden virikkeen, joita kanini harvemmin käyttävät. Laitan myös tietenkin laukun kuntoon, mutta se ei näkynyt tällä videolla.
En ole siis mihinkään näyttelyihin menossa, huvikseni vain kuvasin videon. :D

torstai 10. joulukuuta 2015

Luukku #10. Kaikenlaista esittelyä

Joulukuuta on mennyt jo kymmenen päivää!! Onko suklaa/karkki ollut hyvää? ;)

Nyt on vuorossa kolme eri esittelyvideota, jotka julkaisen samassa postauksessa. Nämä kolme esittelypostausta esittelevät teille meidän tavarat, herkut ja ruusukkeet.
Tavaroiden esittely on ollut joskus aiemminkin, mutta sen olen jo poistanut, se oli sen verran huono. :'DDd


Herkkuja meidän poppoolla ei loppujen lopuksi edes ole kauheasti. Toki tuli hieman täydennöstä näistä uusimmista ostoksista. :D


Ruusukkeita meille on kertynyt jonkin verran ja niitä on hieman päälle vuodelta. Videossa esittelen kaikki meidän ruusukkeemme.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Luukku #9. Kani tulossa? -Muista nämä!

Tänään joulukalenterin luukusta tulee pieni ohjepostaus kania suunnittelevalle. Kerron hieman siitä, mitä tarvitset ja mitä kannattaa muistaa.

Mitä siis tarvitset?
Tarvitset kaikki perustarvikkeet. Häkin, vesipullon/kipon, ruokakippoja, leluja, muita virikkeitä, piilopaikan (esimerkiksi pahvilaatikko on hyvä ja edullinen ratkaisu), fleecejä/mattoja häkin pohjalle, heinää, wc-laatikon, puupellettiä/purua/tms, mitä voit käyttää vessalaatikossa, kanille ruokaa, heinähäkin, tilaa ja tietenkin hyvän mielen.

Mitä sitten kannattaa muistaa?
Kanin hankkiminen ei siis todellakaan mikään halpa juttu. Heinää ja puupellettiä menee yllättävän paljon. Ja itselläni on taipumusta ostaa paljon herkkuja ja leluja kaikkialta! :D
Kani tarvitsee myös tilaa jaloitella, mieluiten joka päivä, koska häkin tilakaan ei riitä yleensä. Kanin kyllästyessään häkkielämään se alkaa yleensä syömään kaltereita, siitä siis viimeistään tiedät, milloin on päästettävä kani jaloittelemaan, jos yhtään haluat säästää kaltereita, päästät sen joka päivä. Kanini haluavat ainakin myös ulkoilla vähintään kerran viikossa. Kiitos kuitenkin Suomen ihanien säiden, tämä ei ole toteutunut viime aikoina.
Kani ei välttämättä ole se hiljaisin vaihtoehto. Öisinkään. Mulla kanit alkaa juurikin iltaisin, kun yritän nukkua, rallittelemaan ja heittelemään leluja.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Luukku #8. Miten opetan kanini temppuilemaan?

Taas on luvassa videota! Tällä kertaa pienimuotoista opastusvideota aiheesta temppujen opettaminen kaneille. Videossa on ihan vain muutama temppu ja niitähän löytyy vaikka kuinka paljon ja itse voi aina keksiä uusia kivoja temppuja! :)

Videossa kuuluvat äänet vähän hiljaisina, mutta jos saatte selvää, niin hyvä on.



maanantai 7. joulukuuta 2015

Luukku #7. ARVONTA

Joulukalenterin kunniaksi teen yhden pienenpienen arvonnan tännekin! Palkinto on yllätys, mutta voin kertoa sen olevan kuitenkin suht pieni. Palkinto on ostettu pääasiassa kaneja ajatellen, kaniblogihan tämä on! Osallistuaksesi kannattaa siis omistaa kani. ;)

Säännöt ovat yksinkertaiset:
  • Sinun on oltava blogini rekisteröitynyt lukija (tarkistan asian)
  • Sinun on kommentoitava tähän postaukseen
Helppoa, eikö?
Kommentissa mainitset lukijanimesi, toimivan sähköpostisi, ja montako arpaa sinulle tulee.
Arpoja taas saat olemalla blogini rekisteröitynyt lukija. Tästä saat siis ensimmäisen arpasi. Toisen arvan voit saada mainostamalla arvontaani postauksen lopussa olevan kuvan kera! :)

Arvonta suoritetaan hattuarvonnalla 21.12.2015 klo. 15.00. Siihen asti on siis aikaa osallistua, sen jälkeiset osallistumiset valitettavasti hylätään, koska sen jälkeen arvonta on jo suoritettu! Arvonnan tulokset taas julkaistaan 22.12.2015 klo. 10.00. Tässä on siis hyvin aikaa osallistua.
Mikäli sähköpostiin ei vastata kahden vuorokauden kuluessa viestin lähettämisestä, voittaja arvotaan uudestaan.

LISÄYS; Arvontaa on aikaistettu omien kiireideni takia (en ehtisi arpoa) 19.12.2015

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Luukku #6. Ostokset + pomput

Ensiksin hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Kai katsoitte Tuntemattoman sotilaan?

Itsenäisyyspäivän kunniaksi oli tarkoitus ottaa posekuvia, joiden takana näkyisi tämä kaunis kotimaamme. Ajatus tyssäsi sateeseen, joten tämän päivän postaus ei nyt valitettavasti liity mitenkään itsenäisyyspäivään.

Ensiksi kävin viime viikolla käyttämässä kahdenkymmenen euron lahjakorttini Animal Housessa. Sieltä tarttuikin mukaan kaneille joululahjoja, suurimmaksi osaksi herkkuja siis. :D


Ajattelin myös tämän postauksen yhteydessä julkaista muutaman hyppykuva, liki kuukauden takaa jo. Olin Emmalla hypyttämässä kaneja, kuvia ei kuitenkaan tullut kuin Nutellasta. Onneksi asuu serkku näin lähellä, jonka kanssa voi aina treenata, ja tunkea kameran hänen käsiinsä. ;)